Radonsuodattimet asennettuna

Radonia kaivovedessä – kaivoveden radonsuodatin

Hajuttomia ja mauttomia, mutta valitettavan yleisiä ja terveydelle haitallisia aineita kaivovedessä ovat mm. fluoridi, radon ja uraani. Vaikka vesi olisi kristallin kirkasta ja raikasta, voi vesi sisältää näistä mitä tahansa yli raja-arvojen.

Radon on kaasumainen aine, jota ei pysty mitenkään aistimaan. Kaikki kehoon joutuneet radioaktiiviset aineet lisäävät riskiä sairastua syöpään. Vedessä olevalla radonille altistutaan enimmäkseen hengitettynä. Radon vapautuu ilmaan suihkussa, ruuan valmistuksessa tai vaikkapa pesukonetta käytettäessä. Myös veden juominen lisää altistusta mutta ei niin paljon, kuin hengitettynä. Juomavedessä nautittu radon voi lisätä riskiä sairastua ruuansulatuselimien syöpätauteihin.

Radonia esiintyy pohjavedessä ja kaivovesissä vaihtelevasti läpi Suomen. Radon voi kulkeutua veteen etäämpää kuin sen varsinainen lähde kallioperässä on. Liiallinen altistus saattaa aiheuttaa keuhkosyöpää. Radon on useimmiten vain porakaivojen ongelma ja rengaskaivoissa sitä tavataan haitallisia määriä hyvin harvoin.

Talousvesiasetuksessa radonpitoisuuden laatuvaatimuksen enimmäisarvo on 1000 becquereliä litrassa (Bq/l). Korjaavat toimet ovat säteilyturvallisuussyistä välttämättömiä aina ilman lisäarviointeja veden käyttötavasta riippumatta, jos aktiivisuuspitoisuus on suurempi kuin laatuvaatimus. Korjaavia toimenpiteitä radonpitoisuuden vähentämiseksi voivat olla esimerkiksi veden ilmastus tai aktiivihiilisuodatus. Yksityisessä käytössä olevien kaivojen talousveden radonin enimmäispitoisuus on 1000 Bq/l, joka on säädetty pienessä talousvesiasetuksessa (401/2001).

Suositellaan mittaamaan, jos alueella tavattu radonia muissa kaivoissa tai sisäilmassa. Suositellaan mittamaan aina uudesta porakaivosta ennen käyttöönottoa.